
Tuija Siuko
Partner, KHT – TilintarkastusTuokolle tulin vuonna 2007, kun halusin työskennellä tilintarkastajana suomalaisessa perheyrityksessä. Kokemusta alalta oli jo karttunut niin toisen palveluksessa kuin yrittäjänäkin. HT-tilintarkastajatutkinnon suoritin vuonna 1985 ja KHT-kirjainten aika tuli vuonna 2010. Ennen tilintarkastusuraani olen työskennellyt tilitoimistoyrittäjänä sekä eri alojen yritysten taloushallinnossa eri tehtävissä. Taloushallinnon kokemusta on siis kertynyt monesta eri näkövinkkelistä.
Vuodesta 2010 elokuun 2025 alkuun asti toimin Tuokon Tampereen aluejohtajana. Tässä vaiheessa tuli luonteva hetki luovuttaa aluejohtajan tehtävät seuraajalleni ja keskittyä jatkossa pääasiallisesti käytännön asiakas- ja tarkastustyöhön, mikä onkin aina ollut eniten lähellä sydäntäni. Asiakaskantaa onkin lukuisilta eri toimialoilta ja kaikki yhteisömuodot ovat edustettuina. Vuodesta 2013 olen ollut Tuokon osakkaana ja kuulun edelleen myös yhtiön johtoryhmään. Olen toiminut myös kouluttajana sekä omalle henkilökunnallemme että erilaisissa asiakastilaisuuksissa. Lisäksi olen kirjoittanut artikkeleita lähinnä omiin julkaisuihimme.
Luonteeltani olen harkitseva ja sopeutuvainen eikä pinnani pala kovinkaan helposti. Vapaa-ajallani nautin luonnossa liikkumisesta ja matkustelen mielelläni. Kuntoani yritän lisäksi pitää yllä vaihtelevalla menestyksellä kuntosalilla.