
Keijo Kaulio
Senior Manager, KHT, KRT, Aluetoimistojohtaja Tampere – TilintarkastusAloitin työskentelyn Tuokon Tampereen toimistolla 2018 ja tällä hetkellä toimin KHT-tilintarkastajana sekä KRT-kestävyysraportointitarkastajana. Elokuun 2025 alussa aloitin Tuokon Tampereen aluejohtajana. Tätä ennen olen työskennellyt Big4-yhteisöissä sekä pörssiyhtiön pääkirjanpidossa.
Erityisosaamistani ovat muun muassa osakeyhtiöiden tilintarkastukset, sisäiset tarkastukset ja muut erilliset projektit sekä kansainväliset toimeksiannot. Töissä parasta ovat mielenkiintoiset asiakkaat ja työtehtävät sekä ammattitaitoiset työkaverit.
KTM-tutkinnon suoritin Vaasan yliopistossa ja DI-tutkinnon suoritin Lappeenrannan-Lahden teknillisessä yliopistossa. Näiden lisäksi olen suorittanut Tampereen yliopistossa tuotantotalouden, rahoituksen ja julkisen talousjohtamisen sivuaineet.
Vapaa-ajalla harrastan esimerkiksi liikuntaa eri muodoissa ja ulkoilua koirani kanssa.